torstai 24. marraskuuta 2011

Virittimien reiät

Viime Tiistai olikin sitten viimeinen kerta ennen Tammikuuta, jolloin kurssi taas jatkuu. Tavoitteena oli saada sellaiset hommat tehtyä mihin tarvii isompia koneita ja sitten kotia jäisi hionnat yms. jobit. Yksi tälläinen homma on viritin reikien teko, mihin tarvitsee vakaata pylväsporakonetta.

Mutta sitä ennen muokkasin vähän kaulaa vielä uusiksi, koska sinne oli jäänyt ehkä hivenen liikaa puuta kaulaliitoksen kohdalle. Halusin reunanauhan näkyviin kaulan alapuolelta. Ei muuta kuin sahalla vähän liikoja pois ja sitten tarkkaan viilalla hioen ja kohtuu hyvä tuli. Pitää tehdä vielä vähän hiekkapaperihiontaa , mutta sen kerkeää.




Sitten ei muuta kuin virittimien reikien kimppuun. Painoin vain karkeasti sabluuna lapun läpi piikillä merkit mistä pitäisi porata, en mittonut noita sen kummemmin.



Porauksen aloitin 8mm puuporalla eben puolelta ja pistin rajoittimen siten että poran piikki tulee ihan vähäisen  läpi ja poraan sitten vastaavasti toiselta puolelta. Tein tämän siksi että pora ei repisi puuta.




Kun sain nämä 8mm reiät tehtyä, suurensin niitä samalla tyylillä 8,5mm metalliporalla (tämän kokoista puuporaa ei ollut saatavilla) ja virittimen holkit ovat noin 8,6mm. Reikiä pitää vielä kalvata hivenen isommaksi ennen virittimien asentamista. Mutta jätän sen sitten myöhemmälle.

Lopputuloksesta tuli hyvä ja sain kaiken tehtyä mitä suunnittelin. Tästä on hyvä jatkaa sitten kotona.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Rungon takustan peitelevyjen kolot

Sain tällä kertaa jyrsittyä viimein peitelevyjen kolot valmiiksi. Jyrsintäjigi vaati vielä hieman hienosäätöä, eli parantelin hieman suunnikkaan muotoa ja liimasin pikaliimalla pyöreän reiän reunoille abs reunanauhaa, jotta reiästä tuli vähän pienempi. Minullahan ei ollut sopivaa reikäsahaa, vain liiian iso tai liian pieni.


Ennen varsinaista jyrsintää muotoilin vielä karkeasti taltalla potikkakuoppaa isommaksi. Siistin sen sitten myöhemmin.

Sitten varsinaisiin jyrsintähommiin, päätin aloittaa suunnikkaasta ja jyrsiä noin 3mm kolon. Nuo muoviläpyskät ovat hieman ohuempia kuin vanerinen peitelevy (siitä oli tarkoitus tehdä lopulliset kannet).



Ja sitten jyrsitään reiän ympärys samalla tyyliin laakeriterällä.


Lopputulos näytti ihan hyvältä, ei se ole kuin hiomista vaille valmis. Kolot ovat hieman väljät muovisille kansille, mutta teen vanerisesta sopivamman.


tiistai 15. marraskuuta 2011

Värkkäilyä

No niin unohdinpa päivittää blogin viime viikolla, mutta tässä on nyt viimeisin status.

Viime kerta meni melkein kokonaan reunanauhan korjauksen kanssa värkkäillessä. Tein ensin palikan, joka puristimen avulla painaisi kuumennetun reunanauhan paikoilleen, mutta ei se oikein toiminut.



Plän B:nä kokeilin painaa lämmitetyn nauhan pelkästään tuolla rullalla paikoilleen ja se toimi parin yrityksen jälkeen. Eli ensin kuumennin varovasti reunanauhan muovia notkeammaksi ja sitten vain painetaan raakasti rullaa runkoa vasten jonnin aikaa. Viimeistely sitten pikaliimalla, jotta nauha pysyy varmasti paikoillaan.


Rungon ja kannen liitoksessa olevaa pikku rakoa en saanut painettua takaisin, mutta koitan täyttää sen puu - pikaliimaseoksella.

Mutta tuommonen siitä sitten tuli, vaatii vielä silottamista.



Loppu ajasta meni sitten takapeitelevyjen jyrsintäjigin viimeistelyssä.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Jälleen siklausta

Reunanauhojen liimaus onnistui kohtuu hyvin, ainoastaan pariin kohtaan jäi korjattavaa. Yritän korjausta kuumailmapuhaltimella, jos se notkistaisi nauhaa.

Sitä ennen aloin poistamaan ylimääräistä muovia siklillä ei korjattavilta osilta. Hidasta hommaa, mutta nopeampaa kuin hiominen. Siinä nyt ei ollut mitään ihmeellistä, ensin toinen puoli ja sitten toinen. Viimeksi sitten otettiin kitaran rungon reuna.






Homma jäi tosin kesken ja jatkan sitä kotona. Aloin myös tekemään potikan ja kytkin kotelon peitelevyn reunajyrsintä jigiä, koska iseltä ei löydy pylväsporakonetta.  


Tein joka vinosuunnikkaan kulmaan reiät ja ajan sitten suorat reunat kuviosahalla kotona. Reikään pitää koittaa katsella valmis reikäsahan kiekko, jos sellainen löytyy. Joten kesken jäi tämäkin.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Ja sitten toisen nauhan liimaus

Kannen puolen reunanauhojen liimaus sujui samalla periaatteella. Ensin taivutellaan nauhaa valmiiksi ja sitten laitetaan se heftiin ennen liimausta. Yritin tässä kiristellä voimakkaammin noita teippejä, koska jyrsintäjälki ei ollut yhtä tasainen.







Liimaus onnistui melko hyvin, ainoastaan kahdessa kohtaa on vähän sanomista. Pitää katsoa että voiko niitä vielä korjata ja haittaako ne edes mitään.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Ensimmäinen reunanauha paikoilleen

Päätin eilen laitella toisen nauhan runkoon. Uria piti paikoin vähän siistiä taltalla enne nauhojen asennusta. Reunanauhathan ovat ABS muovia, joka kiinnitetään lennokkiliimalla puuhun.

Taivuttelin ja sovittelin nauhaa ennen asennusta hieman ja hioin hiekkapakerilla vähän karheutta nauhan sisäpintaan tiukkoihin kurveihin. Sitten vaan nauha teipillä sieltä täältä kiinni ja liimat uraan. Liimauksen yhteydessä on huolehdittava että nauha on tiukasti paikoillaan ja kiristettävä sitä vielä teipillä, jottei sivulle eikä alapuolelle jää irvistystä. Laitoin sitten riittävästi teippiä, jotta varmasti pysyy.



Samalla periaatteella loppuun asti. Tiukkoihin kurveihin laitoin extra teipit, jotta nauha menisi varmasti muotoonsa.


Tuolta näyttää sitten lopputulos ja nyt annetaan kuivua yön yli ja toivotaan parasta. Huomenna liimaan sitten toisen puolen, joka on hieman haasteellisempi.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Jyrsijät hommissa

Päätin eilen tehdä kitaran runkoon reunanauha urat molemmille puolin. Tämä oli vaihe jota olin jännittänyt, mutta lopputulos oli kohtuu hyvä. Aikaa se otti koko kolmetuntisen ja pelkona oli että sössin koko homman, joten tein homman hitaasti.

Päällyura jyrsittiin Dremeliin asennetulla spesiaali jyrsintäterällä. Jyrsintä piti ohjata tarkasti kitaran reunaa vasten ja painaa sormilla kantta vasten (kevyesti). Reunan pitää olla oikeassa muodossa ja suorassa kulmassa.  Tässä piti varoa myös ettei sormet joudu terään. Jyrsinnän leveys otettiin muovisen reunanauhan vahvuudesta ja syvyyttä kasvatettiin vähitellen. Tein jyrsinnän kolmessa osassa, jotta terä ei töki ja tee huonoa jälkeä. Niin ja sitten reunanauhaa pitää jättää kannen pinnasta hiven näkyville. Tämä jämä sitten siklataan pois.





Tältä jyrsintätulos näyttää parin kerran jälkeen. Ajoin tosiaan vielä kolmannen kerran tuon uran mahonkiin asti, jotta vaahteran ja mahongin sauma menee piiloon.




Rungon alaosan jyrsintä oli sitten nopea homma yläjyrsimellä tehtynä. Tässä käytettiin laakeriterää. Homma  meni hetkessä ja kerralla.




Eipä siinä sitten muuta kun vähän siistii terävällä taltalla ja liimaa reunanauhat paikoilleen.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Hiomista

Eilisellä kurssilla ei juuri saanut mitään uutta aikaan. Keskityin lähinnä rungon ja kaulan hiontaan, tätä kyllä voi tehdä loputtomasti, mutta yritin saada nyt karkeimmat naarmut pois.

Kaulaa piti vielä hioa 120:llä paperilla ja sitten siirtyä 180:een, jotta edellisen naarmut häipyvät. Hionomman hionnan teen sitten myöhemmin. Lapa vaati myös vielä työstöä, koska sitä en ollut vielä hionut juuri lainkaan käsin.






Runkoa piti myös vielä hioa ennen reunanauhojen urien jyrsintää, koska siinä oli jäänyt pieniä muotovirheitä kaulalitoksen kohdalle. Tai lähinnä en ollut vielä viitsinyt hioa.


No tätä hiontaa riittää vielä kotitarpeiksi, jos sitä nyt ensi kerralla saisi ne raunaurat jyrsittyä.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Sieltähän se kaulan muoto löytyi

No niin, viimeinkin pääsin tekemään kaulan lopullista muotoa cava-höylällä. Höyläsin kaulaa tasaisesti keskiviivaan nähden, eli pyrin pitämään höyläämättömän puun osion vakiona. Tämä oli vähän hankala hallita, joten loppujen lopuksi mentiin ihan mutu tuntumalla. valmiiksi kolotut profiilit  molemmissa päissä auttoivat muodon hakemisessa. Piti vain huolehtia aina että puun terävä kulma höylätään pois, ei tätä oikein muuten osaa selittää.


Pyöreys haettiin ihan muovi reunaan asti. Lopussa vielä siklailin puukon terällä kantteja pois.


Lopullinen pyöreys hiottiin 60:llä hiomapaperilla ja samalla tasoitettiin mahdolliset kolot. Tässä vaiheessa keskiviivakin jo hävisi ja kaulan paksuudeksi tuli 20,3mm lavan päässä ja rungon päässä 21 - 22 mm (riippuen mistä mitataan).


Tasoittelin jälkeä vielä hiomasienillä, mutta oikeastaa tämä on liian aikaista koska hiominen toi esiin naarmuja. Naarmut johtuivat karkeasta hiomapaperista ja ne pitää poistaa hiomalla puun syitten suuntaisesti noin 120:llä paperilla.  Mutta kaiken kaikkiaan kaulasta tuli suora ja hyvän tuntuinen.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Kaulan pyöreyttä hakemassa

Päätin ohentaa kaulaa vielä lähemmäs 20 mm lapapäästä ja 22 mm rungonpäästä ennen pyöristyksen aloittamista. Tähän vaadittiin vielä konehiontaa, sekä hiontapalikalla tasausta.


Hiontojen jälkeen paksuus oli aika hyvä noin 20,3 mm, sekä himpun alle 22 mm (riippuu mistä mitataan). Ylimääräisiä patteja ei jäänyt keskelle ja puu on suora.


Hioin vielä käsin hiontarullalla kaarevuuksia ja pyöristin volutea.


Seuraavaksi piirsin keskiviivan kaulan alle, jota ei saa hävittää pyöristystä tehtäessä. Opettaja viesti puukolla malliksi toisen puolen lavan pyöristyksestä ja loput jäi sitten minulle.



 Jatkoin lavan jälkeen rungon puolen pyöristystä, olin ensin piirtänyt sinne viivat joita en ylitä. Tähänkin näytti olevan parhaat välineet puukko ja puuraspi.



No homma jäi vielä kesken, joten koitetaan tehdä kotona loppuun. Nämä pyöristykset kannattaa tehdä hyvin ja hion karkealla paperilla lopullinen muoto näihin osiin ennen keskiosan pyöristystä.