tiistai 28. syyskuuta 2010

Ei se vieläkään näytä kitaralta...

Tiistai tuli taas ja pääsin projektin kimppuun. Aloitin kannen liimauksella runkoon, koska siinä menisi noin tunnin verran liiman kuivumisessa ja sinä aikana voisi työstää kaulapuuta.

Homma alkoi sillä että mittailin kannen suhteessa runkoon kohilleen ja laitoin kannen puristimilla kiinni.


Tätä ennen olin kuitenkin porannut 4 ohjuritappia runkopuun ja kannen kulmiin, jotta liimauksessa palaset pysyvät kohillaan.


Sitten ei muuta kuin liima runkoon, sekä kostealla pyyhitty vaahterankansi paikoilleen ja rivakasti puristimet paikoilleen. Kiristäminen aloitetaan keskeltä, jotta kansi ei jää kuprulle.








Kuivaminen kestäisi reilun tunnin, joten ei kun kaulan kimppuun. Kaulalankku höylättiin ensin kauttualtaan ja halkaistiin kahtia. Sitten toinen puolisko halkaistiin kolmeen osaan sirkkelillä ja sahauspinta höylättin. Puiden paksuus on noin 22x25mm.


Palaset liimataan myöhemmin yhteen liimakaulaksi, jotta kaulasta tulisi kestävämpi. Ja näköjään jäi sitten vielä sopiva kaulapuu tuleviin projekteihin.


Kolme tuntia on lyhyt aika, eli siinä kaikki mitä tällä kertaa sain aikaiseksi. Ensikerran tavoitteena olisi höylätä runko oikeaan paksuuteen, sahata muoto ja kenties liimata kaula.

torstai 23. syyskuuta 2010

Hiontaa ja jyrsintää

Jahas tulihan se Tiistai (21.9) viimein ja pääsin taas projektin kimppuun. Homma alkoi kannen oikaisulla, eli milli ainakin pitäisi saada pois. Lykkäsin liimatun kannen kovera puoli alaspäin oikohöylään, hieman vinossa, terä oli säädetty ottamaan erittäin vähän kerrallaan. Oikenihan se kansi viimein, mutta se vaati toistakymmentä kertaa kappaleen höylän läpi lykkimistä. Kannen paksuudeksi tuli lopulta 18-19mm, eli vielä jäi työstövaraa joku milli.





















Sitten aloin jyrsiä mahonkirunkoon johtouraa, sekä kytkimen ja potikan reiät. Uran tein jyrsimellä noin sentin syvyiseksi ja reiät tein pylväsporakoneeseen asennetulla jyrsinterällä.


Ensikerralla tarkoituksena olisi liimata kansi runkoon, sekä leikata kitaran muoto. Ja mahdollisesti työstää kaula-aihiota. Nyt sitten projektin tietojen pitäisi olla ajan tasalla ja toivottavasti ehdin päivittää statusta viikoittain.

Vihdoin päästiin hommiin

No niin 14.7 päästiin viimein kitaran kimppuun. Aloittelin sillä että sahasin vannesahalla runkomahongin kahteen palaseen ja ajoin toiset puolet molemmista, sekä reunat oikohöylällä kertaalleen sileiksi. Sitten pukkasin kalikat tasohöylän läpi pariin kertaan, jotta saatiin sahapinnat pois ennen liimausta. Oikaisin vielä vaahterakannen reunat, jotta sain puiden välissä olevan raon kuoletettua. Ja eikun liimaamaan. Liimauksessa käytin Titebond-puuliimaa, joka kuivuu nopeasti ja muodostaa todella lujan liimasauman.


Liimattu runko
Liimattu kansi
















Tulokset puhuvat puolestaan, loistavasti onnistunut rungon liimaus.


 Ja kiero kansi:


































No siinä on sitten tiedossa lisähommia ensi kerralle.

Kurssin eka päivä

Kurssi alkoi Tiistaina 7.9. Marssin sinne tietenkin runkopuut mukana toiveissa päästä tekemään jo jotakin. Mutta koko kolmetuntinen meni siihen että keskusteltiin mitä kukin tekee ja tutustuttiin työvälineiden turvalliseen käyttöön. No ensi kerralla sitten...

Puut

Tilasin palikat Korpi-Instrumentsilta, loistavaa materiaalia ja avulias palvelu. Otelauta on ebeniä ja otin sen nauhaurat valmiiksi sahattuna Gibson 24 3/4” skaalalla. Tuumailin että ehkä tuossa-asiassa ei kannata säästää, jotta kitara olisi edes teoriassa soittokuntoinen. Samalla tilasin eben lapaviilun valmiiksi ohennettuna.





Runkopuu ja kaula otettiin samasta mahonkilankusta. Tarkoistus olisi sahata kaulapuu kolmeen osaan ja liimata ne sitten sopivasti yhteen, jotta kaulasta saataisiin kestävämpi. Kuvassa mahonkinen kaulalankku:



Kansipuuksi valitsin loimuvaahteraa, sen näyttävyyden takia, tämä toimitettiin 20mm paksuna kahtia sahattuna palasena. Seuraavassa kuvassa mahonkinen runkopuu, sekä kansipuut:


Kannen mallausta, onpa nätti....

 

Eli näillä palikoilla mennään eteenpäin.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Projektin taustaa...

No niin, oman kitaran rakentaminen alkoi pyöriä mielessä tässä kuluvan vuoden aikana. Kaveri käväisi tekemässä Oulu-Opiston soitinrakennuskurssilla 335 ja SG tyyppiset skittat.  Voi että ne näytti hienolle ja olivat vielä loistavia soittaa. Siinä sitten alkoi kypsyä ajatus että voisihan tuota kokeilla itsekkin nikkaroida, jos vielä sattuisi onnistumaan ja saisi soitettavan pelin. Eipä siinä sitten muuta kuin reenailemaan trikkeri-sormea, jotta se olisi mahdollisimman hyvässä iskussa kurssille ilmoittautumispäivänä oikeaan aikaan. Ja kävihän siinä niin että soitinrakennuskurssille pääsin, ilmoittautumisaikaa oli ruhtinaalliset 35 sekuntia (paikat meni täyteen tuossa ajassa). 

Projektiksi päätin valita Les Paul tyyppisen kitaran, koska sellaista on aina tehnyt mieli ja siinä on ainakin haastetta. Ei kai sitä helpoimmasta passaa aloittaa. Seuraavana siis puita tilaamaan, jotta olisivat valmiina kun kurssi alkaa 7.9.2010. Tässä voisi tietenkin vielä mainita että tämä kaikki mitä kirjoitan on historiaa, toistaiseksi.